Olen aika ahdistunut. Jossain vaiheessa siis lupasin itselleni, että gradua pitäisi olla helmikuun loppuun mennessä yksi luku valmiina, mutta... Mulla on kasassa kymmenisen sivua teksiä, jossa ei vielä edes päästä kunnolla asiaan + toiset kymmenen sivua vielä jäsentymättömämpää paskanjauhantaa. Olen kuitenkin edistynyt jonkin verran, joten ei minun kai pitäisi itseäni aivan kuoliaaksi ruoskia, mutta tunnen kyllä oloni todella säälittäväksi. Taloudellisen tilanteen surkeuden takia en saisi vetkutella tämän homman kanssa enää yhtään. Ja mikä pahinta, teorialuvun jälkeen pitäisi vielä suoltaa ainakin kolme analyysilukua, jotka eivät kaiketi ainakaan edellistä helpompia ole kirjoittaa.

Eilen taas lueskelin Akavan työttömyystilastoja, ja havaitsin taas sen tosiseikan, että humanisteja on nyt työttömänä enemmän kuin kymmeneen vuoteen. Ne, jotka työllistyvät, ovat epäilemättä opettajia, toimittajia, kirjastonhoitajia, teknisiä kääntäjiä ym. Yleisiä, ei-pätevöittäviä aineitä lukevat humanistit päätyvät väistämättä kortistoon. Kyllä vituttaa, kun oman typeryyden takia joutuu opiskelemaan vielä vaikka mitä, huolimatta siitä, että on nytkin jo vetkutellut aivan liian kauan opiskelijaelämässä.

Psykologi sanoi, että ongelmani ovat nimenomaan psykologisia, mikä helpotti hetkeksi, mutta sitten tajusin, että niinhän sen pitääkin puhua. Mulla on masentuneen ihmisen asenne ja ajattelutapa, mutta on vaikeaa tietää, mikä on syy ja mikä seuraus. Minusta vaan tuntuu, etten voi pärjätä tässä yhteiskunnassa, koska olen tehnyt elämässäni niin tyhmiä valintoja opiskelun suhteen. Ei siihen masennuslääkkeet auta. Ainoa vaihtoehto on niellä ylpeytensä ja mennä siivoamaan, miettien siinä samalla, millä voisi nopeasti pätevöittää itsensä johonkin työhön.