Olin matkalla, ja viime päivät ovatkin kuluneet palautumiseen liian halvan alkoholin lieveilmiöistä (matka sinänsä sujui hyvin). Epäloogista kyllä, join eilenkin itseni pahoinvointitilaan. Viimeksi söin jotain eilen päivällä, kohta yritän saada alas hieman tomaattikeittoa, mikäli sen valmistus ei ole täysin epäonnistunut.

Ei helvetti, inhoan hukkaan heitettyjä päiviä ja olematonta itsekuriani. Kaveripiirinikin muodostuu nykyään ainoastaan kännikaloista, muut ovat jääneet rannalle. Ja näissäkin porukoissa minun tuoppini on aina ensimmäisenä tyhjä.

Matkan takia menetin yhden tarjotun hanttihommapaikan, mikä vituttaa marginaalisesti. On aika säälittävää elää tässä iässä muiden hyväntekeväisyyden varassa. Minun on aina ollut vaikeaa myöntää kuinka epäkypsä ihminen oikeasti olen. En oikein haluaisi ottaa vastuuta tekemisistäni vaan oletan, että aina joku tulee, taputtaa päähän ja auttaa minut ylös paskaläjästä. Myös rahatalouteen perustuvan yhteiskunnan realiteetit ovat olleet aina vaikeita hyväksyä. Tähän kun lisätään vielä ns. maailman napa -kompleksi, josta normaalit ihmiset kasvavat ulos viimeistään murrosiän mentyä, niin ymmärrätte ehkä, miksi ns. aikuisten maailmassa eläminen tuntuu niin vaikealta.