Juhannuksena pitäisi olla lupa olla huolehtimatta, mutta minkäs teet, kun se ei tunnu ansaitulta tämän jo kolmen viikkoa jatkuneen hermostuneen joutilaisuuden jälkeen. Olemme lähdössä kohta puoliin tuttavapariskunnan mökille, jonne menen ns. pitkin hampain (mistäköhän tuokin sanonta on peräisin). Sosiaalisen kanssakäymisen yliannostus nimittäin uhkaa.

Lupaan itselleni, että en ole tänään pahemmassa humalassa kuin poikaystäväni. Joka toinen lasi vettä, laskupää terävänä ja ajatukset seuraavassa aamussa - eiköhän näiden lääkkeiden pitäisi tepsiä. Ei kai tahdonvoimani voi oikeasti olla niin surkea?