Asuinkumppanini on poissa maanantaihin asti. Kyseessä on pisin aika
kahteen vuoteen, kun olemme erossa toisistamme. Symbioosi on siis niin
huolestuttavalla asteella, että olen ihan tyytyväinen saadessani
nauttia omasta seurastani. Olen asunut yksin noin viisi vuotta
elämästäni, eivätkä nuo ajat kylläkään olleet mitenkään miellyttäviä,
ainakaan siinä määrin, että osaisin kaivata yksinoloa kovinkaan
vakavasti. Tosin yksin eläessäni tuli harrastettua lukemista,
kirjoittamista, piirtämistä ynnä muita epäsosiaalisia mutta palkitsevia
aktiviteetteja huomattavasti enemmän kuin nykyään, mikä on tämän hetken
katsannosta harmillista. Sen sijaan nostan hattua entiselle itselleni
siitä, että aikaisemmin en koskaan juopotellut yksinäni. Nykyäänhän se
on sääntö (avasin jo ensimmäisen oluen) - olenko siis viimeisen parin
vuoden aikana kehittänyt itselleni niin pahan alkoholiriippuvuuden,
että tissuttelu tuntuu ihan luonnolliselta?
En ole ollenkaan miettynyt sitä vaihtoehtoa, että yrittäisin opiskella
yksin ollessani. Olen ikäänkuin heittänyt hanskat tiskiin kyseisen
projektin suhteen. En ole ollenkaan varma siitä, pystynkö ikinä
valmistumaan. Vuoden loppuun mennessä homma pitäisi kuitenkin hoitaa
alta pois, sain g:stä sitten approbaturin tai en. Tutkijan uralle, joka
joskus oli suuri haaveeni, olen jo heittänyt hyvästi - ainakin nyt työn
(tai laiskottelun) alla olevan gradun alalla.
torstai, 21. heinäkuu 2005
Kommentit