Helle ja lomailu alkavat jo kyllästyttää. Tänäänkin lupasin mennä terassille, en muka voinut kieltäytyä, kun en ole tavannut kyseistä tuttavaani yli kolmeen kuukauteen. Luulen, että absolutistiksi julistautuminen ja puhelimen kiinni pitäminen ovat pian aiheellisia.

Löysin lehtiroskiksesta uusimman Annan ja siinä oli jonkinlainen, öh,  mies-extra. Olen muuten sitä mieltä, että Anna on asiallisimpia naistenlehtiä, ja nytkin läpyskässä oli ihan fiksuja kirjoituksia, mm. eri aloja edustavat äijät olivat avautuneet aiheesta "mitä naisen tulisi tietää miehestä".

Eräs noista jutuista kylläkin ärsytti suuresti, nimittäin jonkun nuoren kirjailijanplantun (unohdin jo nimen) kliseitä kierrättänyt teksti siitä, kuinka vain miehet voivat oikeasti diggailla rokkimusiikkia, kun taas tyttöjen fanius jää teinikirkumisen tasolle. Rokkibändit kun mystifioivat miesten välisen kaveruuden ja blaa blaa.

Äh, minä olen ainakin aina haaveillut rocktähden urasta (haaveilen edelleen, en lainkaan häpeä myöntää) ja se, että tuttavapiirini musafanitytöt eivät ole ikinä saaneet bändiä perustettua ottaa päähän. Muutenkin, en näe lainkaan mahdottomana sitä, että tytöt voisivat samaistua miespuolisiin rokkistarboihin eivätkä ainoastaan haaveilla niiden tyttöystävinä olemisesta. Minä ainakin matkin aikanaan Sueden poikien tyyliä naurettavuuksiin asti ja opettelin soittamaan melkein koko biitlesin tuotannon koskettimilla. Ja nurkissani pyörii edelleen huomattava määrä kiiltäväpintaisia popjulkaisuja.  Todennettavissa olevasta fanittamisesta huolimatta naisbändejä on edelleenkin ihan liian vähän, kuin myös naispuolisia poptoimittajia, esimerkiksi. Ovatko naiset liian kateellisia toisilleen kyetäkseen muodostamaan miesten hyväveli-verkostojen kaltaisia sosiaalisia muodostelmia (ilmankos "hyvä veli" ilmaisulle ei ole vakiintunutta feminiinistä vastinetta)?