Viikonloppu oli jälleen deja vu -henkinen. Samat naamat ja samat baarit, mutta onhan tuttuudessa tietenkin hyvätkin puolessa. Ihan kuin hetken kuuluisi johonkin. En innostunut kaljoittelemaankaan siinä määrin kuin yleensä, vaikka toki nauttimani olutannokset olisivat kaataneet hieman kokemattomamman naisihmisen. Minulle seurauksena oli kuitenkin vain lievä päänsärky.

Olen valitettavasti edelleen myös opiskelija, mikä ei kyllä missään näy. Eräs kaverini kuulemma pystyy lukemaan tenttiin aamusta iltamyöhään ilman taukoja. Hän ei edes juo kahvia. Oma keskittymiskykyni on viiden minuutin luokkaa, mikä hieman vaikeuttaa gradunteon kaltaisia aktiviteetteja. Ihme, kun olen tähänkin asti opiskelussani päässyt. Kyrsii olla tällainen rauhaton, kaikkeen mahdolliseen addiktoituva persoona. Oli se sitten viina, tupakka tai kahvi, niin sitä täytyy kiskoa niin kauan, että maha on sekaisin ja itkettää. Haluan lukioaikaisen itsekurini takaisin. Vaikka elämä oli silloin ankeaa, niin niille "saavutuksille" minä edelleen itsetuntoani rakennan, säälittävää kyllä.