Aloitin viikon jokseenkin energisenä (eilen olin jo kahdeksalta töissä) ja kohtalaisella mielialalla. Mutta eikös sitten eilen illalla alkanut kurkkua karvastaa pahaenteisesti. Olisin odottanut, että tänä aamuna olisi ollut jo kuumetta, mutta ei, vain aivan helvettillinen väsymys ja tukkoinen nenä. Mulla on ilmeisesti niin hyvä vastustuskyky, että taudilta kestää aina tovi saada minut kunnolla valtaansa. Äh - miksi tänään pitää olla vielä niin ärsyttävän lämmin sääkin? Olen paljon onnellisempi sateella, se sopii parhaiten mielialaani.

Kävin viikonloppuna yksissä (1) tupareissa. On mielenkiintoista seurata 30 vuotiasta ihmistä, joka elää samanlaista jälkipuberteettista elämänvaihetta jossa itse olin 18 - 20 -vuotiaana. On palkitsevaa pelata lautapelejä olematta itse tuhannen päissään - voi päästä vaikka toiseksi Menolipussa. Kannattaisi varmaankin kokeilla useamminkin tuota päihteettömyyttä.

Perjantaina kävin katsomassa tyylitietoisina pitämieni ihmisten kehuman Sin Cityn. Kaikkihan jo tietävät, kuinka komean näköinen kyseinen pätkä on, mutta en minä kyllä ymmärtänyt, mitä erityisen hienoa siinä sitten oli, lukuun ottamatta hyvännäköistä näyttelijää Clive Owenia (aivan, tämä kommentin älyllinen taso on hyvässä balanssissa itse elokuvan aivottomuuden kanssa). Juonta ei ainakaan ollut paskan vertaa. Naisnäyttelijöille oli maksettu palkkaa ihan turhaan, sillä yhtä hyvin niiden hahmot olisi voitu tehdä kokonaan tietokoneella. En ymmärrä, miten muuten ihan fiksun oloiset ihmiset saattavat arvostaa suuresti tätä ja melkein yhtä höttöistä Kill Billiä ( - joka sentään paikoin oli edes suhteellisen jännä). Ehkäpä kyseisten elokuvien mäiskintäfrekvenssi ja sitä myöten niille määrittynyt "aikuinen" kohderyhmä antavat vain tekosyyn jatkaa teinipoika-aikoijen fetissien palvomista.

Pitäisi varmaan tehdä töitäkin. Mikään ei huvita, varsinkaan kun en osaisi ikinä kirjoittaa englantia yhtä hauskasti kuin esim. hän.