Lomani on lipunut eteenpäin jo viikon, aivan huomaamatta. Muistaakseni jossain vaiheessa lupasin tutustua vapaapäivien aikana gradukirjallisuuteen ja jopa saada seminaarityö johonkin vaiheeseen. Niinpä niin.

Olen havainnut taas yhden ongelman elämänasenteessani: kuvittelen näköjään, että kohtalo kuljettaa minua voitosta tai tappiosta toiseen ilman että minun tarvitsee tai että voin tehdä asioille mitään. Gradut syntyvät, terveys tuhoutuu ja luovuus kuolee huolimatta omasta toiminnastani. Oi niitä aikoja kun luulin tietäväni mikä on tärkeää ja tein sen eteen niin paljon töitä etten ehtinyt miettiä elämän tarkoituksen kaltaisia triviaalisia kysymyksiä.

Ingmar Bergman teki parhaina päivinään kaksi elokuvaa ja neljä teatteriesitystä vuodessa ja oli töissä 15 tuntia päivässä. Ilmankos herran avioliitot kaatuivat toisensa jälkeen. Ollapa yhtä lahjakas ja yhtä itsekäs - mahtaisikohan silloin vanhentua ja kuolla onnellisena?

Tänään pitäisi nähdä vanhaa kaveriani P:tä. Ilmeisesti baarikierroksen merkeissä, sillä virkanaisena hän ei ole työaikana kovinkaan paljoa ehtinyt juottoloissa luuhata. Tottakai olen valmis assisteeraamaan uutta kohtaamista hänen ja humaltumisen välillä. Poks poks sanoo maksa, mutta vaiennan sen äänen.