Hyvä, että työt käynnistyvät maanantaina, sillä odotan sen katkaisevan tämän passiivisuuden kierteen. Olen kyllä yrittänyt tehdä sitä tällä viikolla muutenkin: olen käynyt kolmena päivänä salilla, laittanut ruokaa, käynyt toisessa kaupungissa ja ollut muutenkin tavallista enemmän liikkeessä - huolimatta siitä, että biologisesti katsoen mennyt viikko oli  pahin mahdollinen aika kuukaudesta. Oluttakaan ei tullut menneellä viikolla vedettyä ennen eilistä. Kuitenkaan henkisellä puolella staattinen tila ei ole väistynyt mihinkään. Graduun tarttuminen tuntuu aivan mahdottomalta, enkä - kuten näkyy - pysty kirjoittamaan mitään fiksua. Olen viime aikoina ajatellut virkistää maalaus- ja musiikkiharrastuksiani muutenkin kuin vastaanottavassa mielessä. Haluaisin tehdä välillä jotain sellaista, mihin kieli ei liity mitenkään.

Eilisestä baarireissusta jäi muuten odotettua pienempi krapula, mutta eiköhän puoli yhteen nukkumisella ollut osuutta tähän. Eilen kuulemieni juttujen perusteella otan elämääni uuden tavoitteen: haluan ryhtyä kaiken yläpuolella ajelehtivaksi oikeudenmukaisuuden ja rakkauden lähettilääksi, joka ei sulje ketään ulkopuolelle ja osoittaa ihmisille suosiotaan tasapuolisesti ja tilanteen vaatimalla tavalla, niin ettei kenellekään tule paskuuden tunteita. Tuohon lienee vielä matkaa (varsinkin kun tänään ihmiset kyllästyttävät enemmän tai vähemmän), mutta ei mitä luultavimmin  niin paljoa kuin eräillä. Aaargh - miten kohta kolmekymppiset voivatkin joskus käyttäytyä kuin pahaiset teinit: juoruta, vittuilla selän takana, nähdä kaiken niin kovin mustavalkoisena, ottaa itsensä aina niin kovin vakavasti...