Influenssa laukaisi tautikierteen, ja viime viikot ovat kuluneet fysiikkani palasi kokoon kuroessa. Harmi vaan, että samalla oli pakko kirjoittaa seminaarityötä. Pudotettuani teokseni palautuslaatikkoon tajusin, että tekstiin jäi muutamia melko säälittäviä sanasokeuteni ilmentymiä joita en missään vaiheessa muistanut korjata. Lähdetään nyt esimerkiksi siitä, että kansilehdeltä puuttuivat sekä henkilötietoni että proffan nimi. Voin jo kuvitella, miten minut tullaan mankeloimaan torstaina. Ehkä pahinta on, että joudun kohtaamaan tekstini vielä ennen torstaita, sillä minun on pakko valmistautua puhumaan sen puolesta.

Opiskeluun liittyvä ahdistus on toisaalta hyvin triviaalia, mitä tulee elämään yleensä. Valitettavasti seminaariryhmä, jonka jäsenistä en oikeastaan tunne ketään, on aina säännöllisesti kohtaamani viiteryhmä tällä hetkellä.

Leppäkin kukkii jo. Onneksi helpotusta on tulossa, jos vanhaksi elän.