Kulttuurisilla mieltymyksillä ja erilaisilla älyllisillä saavutuksilla retostelu on yksi epämiellytävimmistä luonteenpiirteistä(ni?) – mutta ah niin yleinen. Mutta olisivat edes johdonmukaisia kehuskelussaan! Eräs tuntemani neiti on eri yhteyksissä väittänyt lukeneensa Rikoksen ja rangaistuksen teininä 5, 3 ja 2 kertaa. Erään toisen kaverini yo-arvosanat ovat heilahdelleet minun muistini mukaan totuudenmukaisista c:stä ja parista a:sta magnoihin ja eximioihin.

Tuollaisten puheenaiheiden yleisyys kertoo tietenkin puhujan huonosta itsetunnosta (tuolla syyllähän voi selittää melkein kaikki ihmisyksilöiden omituiset käyttäytymismallit mitä voi kuvitella). Niinpä yritän antaa itselleni anteeksi sen, että eilen siirsin parin kaljan jälkeen puheenaiheen jälleen kerran ylioppilaskirjoituksiin ja lukiotodistukseni arvosanoihin... Miksiköhän ikinä ei voi luottaa siihen, että kelpaisi ihan omana itsenään ilman ansioluetteloita? Paskanjauhanta baarissa kun on yksi harvoista tilanteista tässä maailmassa jossa näin on.

Edelliseen kirjoitukseeni oli kommentoitu aikaansaamattomuuden olevan eräs masennuksen oireista. Tuo oli hyvä muistutus. En kyllä tiedä, miksi en kykene millään kumoamaan toimettomuuteen johtavia ajatusmalleja. Ajattelen helposti olevani luonnostaan laiska, älyllisesti ja ruumiillisesti.  Tai sitten keksin jonkin syyn, miksi käsillä olevaan työhön ei missään tapauksessa kannata panostaa.

No, tänään en taida voida asialle mitään.  Mitä muuta nyt tällä säällä voisi tehdä, ellei menisi puistoon litkimään viiniä, sosiaalisen kanssakäymisen yliannostuksen uhallakin?