Töissä on tiedossa leppoisa päivä: sekä pomo että pääasiallisesti meikäläiselle töitä nakittava henkilö ovat poissa. Sen sijaan kahviringissämme on leppoisuus kaukana. Sanottakoon vaikka niin, että joskus tekisi mieli käyttää sarjatulta sellaisia v***n narisijoita kohtaan, joita tähänkin työyhteisöön on sattunut yksi. Jos itse näkisin kaikessa niin helvetisti parannettavaa, olisin vain tyytyväinen siitä, että olen niin paljon fiksumpi kuin kaikki muut. Ja jos haluaisin rahaa, olisin tosiaan opiskellut asianajajaksi tai kauppatieteen maisteriksi, eiköhän se nyt aika varhain tule selväksi, että ne ansaitsevat humanisteja paremmin! No, kerrankin minusta tuntuu, etten ole sittenkään maailman kitkerin ja kyynisin tyyppi.

En muuten muista, milloin olisin viimeksi odottanut viikonloppua näin kiihkeästi. Toivottavasti en nyt aseta sille liian suuria odotuksia. Jostain kumman syystä ehkä rentouttavinta olisi viettää ilta yksin kotona viinipullo seurana. Asuinkumppanini ei kuitenkaan ymmärrä kalsarikännien viehätystä. Joko juodaan baarissa, tai sitten korkki pysyy kiinni kokonaan. Ehkä minun pitäisi olla vain kiitollinen tuollaisesta kaitsijasta.