Kun on töissä, ajan kuluminen tuntuu nopeutuvan puolella. Nyt tuntuu tiistailta. Luultavasti tämä ilmiö on vain looginen seuraus siitä, että en ole elämässäni paljoakaan töitä päässyt tekemään, joten katkos loputtomaan vapaa-ajan/harrastuksen omaisen opiskelun putkeen on ainoastaan piristävä. En edes koe olevani mitenkään hyvä tässä hommassa, sillä se vaatii sosiaalista kanssakäymistä, yhteyden ottamista ihmisiin, suostuttelua ja aikataulujen sumplimista, mikä on nörttiluonteiselle ihmiselle tuskallista.

Puolipäiväinen työ on siitäkin hyvä, että neljässä tunnissa ei käytännössä ehdi tekemään paljoakaan, eikä siten pääse kyllästymään; pääsee ihmisten aikoihin kotiin; ja ylipäätään, joutuu aamulla pakottamaan itsensä ylös ja iltaisin pysyttelemään skarppina.

Toinen syy ajan kulumisen nopeutumiseen on tietenkin G. Eilen sain muka loistavan idean g:n aiheen vaihtamisesta, ja otin sen tiimoilta heti yhteyttä laitokselle. No joo, sain sitten varsin viisaan ja toppuuttelevan vastauksen, jossa kehotettiin analysoimaan syitä, jotka saavat minut haluamaan heittää edellisen aiheen romukoppaan. Etteikö vaan syynä olisi vain pelko? Hmmm... Tuntuu kyllä lohdutavalta ajatella, että pelko olisi estänyt minua tarttumasta gradun lähdekirjallisuuteen viimeisen kahden kuukauden aikana. Pelko on kuitenkin oire, jota voi analysoida, eikä mikään pinttynyt, epämiellyttävä luonteenominaisuus aiemmin g:n tekoa hidastavaksi epäilemäni laiskuuden sijaan.

Kun aloin tekemään g:tä, motivaation puute johtui paljolti siitä, että tuntui, ettei tutkinnollani saa mitään töitä. No, nyt olen ollut vuoden enemmän tai vähemmän töissä, ja jotta työkokemukseni ei ihan täysin homehtuisi, kannattaisi varmaan valmistua pian. Sen jälkeen voisi sitten miettiä, josko vielä ryhtyisi opiskelemaan jotain sähäkämpää ja mahdollisesti parempaan toimeentuloon johtavaa...