Jotkut leffakohtaukset jäävät lähtemättömästi mieleen, riippumatta elokuvan tasosta tai kyseisten kohtausten merkityksestä kokonaisuuden kannalta. Esimerkiksi, joskus ala-aste ikäisenä näin tv:stä pätkän elokuvaa, jossa vanha nainen ja pikkutyttö kävelivät synkällä metsäpolulla ja nainen varoitti tyttöä astumasta pois polulta. Tietenkään tyttö ei totellut, ja valtava susilauma hyökkäsi hänen kimppuunsa. Siinä vaiheessa meillä vaihdettiin tietenkin kanavaa, tai sitten minun käskettiin mennä huoneeseeni (äitini oli todella tiukka sen suhteen, mitä sain katsoa tv:stä). Muisto kyseisestä leffasta jäi kuitenkin kutkuttamaan mieltä, mutta kului kymmenisen vuotta, ennen kuin minulle selvisi, mikä elokuva oli kyseessä - Neil Jordanin ohjaama mieluummin  huvittava kuin pelottava  The Company  of Wolves.

Toinen  vastaavanlainen kokemus liittyy  Bergmanin Fannyyn  ja Alexanderiin. Joskus pikkutyttönä näin elokuvasta kohtauksen, jossa  ullakolle lukittu Alexander näkee unta piispan hukkuneista tyttäristä, jotka uhkaavat pelotella pojan niin että tämä tulee hulluksi. Halusin kiihkeästi  nähdä kyseisen elokuvan kokonaan, mutta se onnistui vasta paljon myöhemmin. Nyt olen katsellut  kyseisen teoksen sekä pitkänä että lyhyenä versiona useita kertoja  ja joka kerralla sitä kiinnittää huomiota aivan erilaisiin asioihin. Tuo ullakkokohtaus ei todellakaan tunnu kovin keskeiseltä enää - mutta toisaalta, en edelleenkään uskalla mennä yksin vintille.