Jotkut leffakohtaukset jäävät lähtemättömästi mieleen, riippumatta
elokuvan tasosta tai kyseisten kohtausten merkityksestä kokonaisuuden
kannalta. Esimerkiksi, joskus ala-aste ikäisenä näin tv:stä pätkän
elokuvaa, jossa vanha nainen ja pikkutyttö kävelivät synkällä
metsäpolulla ja nainen varoitti tyttöä astumasta pois polulta.
Tietenkään tyttö ei totellut, ja valtava susilauma hyökkäsi hänen
kimppuunsa. Siinä vaiheessa meillä vaihdettiin tietenkin kanavaa, tai
sitten minun käskettiin mennä huoneeseeni (äitini oli todella tiukka
sen suhteen, mitä sain katsoa tv:stä). Muisto kyseisestä leffasta jäi
kuitenkin kutkuttamaan mieltä, mutta kului kymmenisen vuotta, ennen
kuin minulle selvisi, mikä elokuva oli kyseessä - Neil Jordanin ohjaama
mieluummin huvittava kuin pelottava The Company of Wolves.
Toinen vastaavanlainen kokemus liittyy Bergmanin
Fannyyn ja Alexanderiin. Joskus pikkutyttönä näin elokuvasta
kohtauksen, jossa ullakolle lukittu Alexander näkee unta piispan
hukkuneista tyttäristä, jotka uhkaavat pelotella pojan niin että tämä
tulee hulluksi. Halusin kiihkeästi nähdä kyseisen elokuvan
kokonaan, mutta se onnistui vasta paljon myöhemmin. Nyt olen
katsellut kyseisen teoksen sekä pitkänä että lyhyenä versiona
useita kertoja ja joka kerralla sitä kiinnittää huomiota aivan
erilaisiin asioihin. Tuo ullakkokohtaus ei todellakaan tunnu kovin
keskeiseltä enää - mutta toisaalta, en edelleenkään uskalla mennä yksin
vintille.
keskiviikko, 20. heinäkuu 2005
Kommentit