Aikomukseni herätä tänään ajoissa kaatuivat eiliseen mölkyn pelaamiseen, joka jatkui puolille öin. Huomasin muuten, että pelitilanne oli vahvasti allegorinen elämäni kanssa. Melko varhaisessa vaiheessa peliä viskoin itseni reippaaseen johtoon, mutta kun voittoni oli enää vain pisteen päässä, aloin viskoa huteja. Tarkemmin sanoen en osunut enää yhteenkään kalikkaan saavutettuani melkein-voiton, vaikka puolet pelistä oli vielä jäljellä. Hutiputkeni aikana muut menivät tietenkin ohitseni, enkä lopulta voittanutkaan, vaikka se näytti aluksi aivan varmalta.

Eli selkokielellä: juuri kun minun pitäisi ottaa ratkaiseva askel saattaakseni menestyksellisesti loppuun jonkin toiminnon, alan panikoida ja yrittää liikaa, ja lopulta mokaan koko homman. Tämä kaava on yleistettävissä mm. tämän hetkiseen tilanteeseen opiskeluni suhteen. Tällä viikolla tosin toimettomuuden voi laittaa helteenkin piikkiin.