Lontoon pommi-iskut
koskettavat tietenkin enemmän kuin vastaavat tapahtumat jossain
vähemmän tutussa maailman kolkassa. Siksikin, että monen muun
suomalaisen tapaan olen aikanaan asunut muutaman kuukauden kyseisessä,
omaa kokoaan hallitsemattomassa metropolissa. Tuolloin brittien ja
jenkkien surullinen Irakin-projekti oli juuri käynnistynyt. Oli varsin
mielenkiintoista seurata, miten mediassa aktiivisesti luukutettu ajatus
terrori-iskun uhasta muutti ihmisten mielipiteitä myönteisemmiksi sotaa
kohtaan. Viimeistään nyt kaikki kuitenkin varmaan käsittävät, miten
röyhkeästi poliittinen eliitti tuolloin käytti hyväkseen ihmisten
irrationaalisia vaikuttimia ja luottamusta mediaan.
Eilen olin jälleen kerran baarissa. En halua edes ajatella, montako
euroa tällä kertaa tarvittiin siihen, etten pystynyt hallitsemaan
puhettani ja siihen, että sain hikan. Miksi oi miksi ajatus alkoholin
nauttimisesta avaa minussa aina jonkinlaisen jättimäisen tynnyrin, joka
on joka ryyppykerrella pakko saada täyteen? Luojan kiitos työt alkavat
kolmen viikon kuluttua, ja silloin on ainakin pakko vähän skarpata.
Pahinta on, että välillä tuntuu, etten edes haluaisi ryhtyä vähemmän
humalahakuiseksi juojaksi.
perjantai, 8. heinäkuu 2005
Kommentit