Mistäköhän saisin takaisin kadotetun itsekurini? Esimerkiksi abivuonna heräsin joka aamu viimeistään seitsemältä, ja omistin kaiken ajan opiskelulle. Vaikka viikonloppuna olisi houkuteltu baariin, saatoin jäädä kotiin, sillä verukkeella, että piti lukea reaaliin. Ja silloin viikonloppu tosiaan oli ainoa hetki, jolloin olisi ollut tarjolla sosiaalista aktiviteettia.

Nykyisin teen ihan mitä vaan mieluummin kuin gradua. Ei puhettakaan, että kieltäytyisin juopotteluseurasta, vaikka minun ei periaatteessa pitäisi lähteä koneen äärestä mihinkään. Motivaatiopulani voi hyvinkin liittyä siihen, että minulle ei gradun jälkeen ole tarjolla mitenkään loistavia työmahdollisuuksia, joten koko projektin merkitys on hieman epäselvä. Toisaalta ajattelen myös, että aikoinaan olin niin sairaalloisen tunnollinen (niin pitkälle, että unohdin esimerkiksi syödä kaiken puurtamisen ohessa), että nykyisinkin olen vasta palautumassa siitä. Kyse saattaa myös olla yksinkertaisesti siitä, että olen laiska, en ole jaksanut perehtyä tarpeeksi teoreettiseen kirjallisuuteen eikä minulla lopulta ole rahkeita käsitellä kovin vaikeita asioita. Ja pystynkö ylipäätään kirjoittamaan sataa sivua yhtenäistä tekstiä - huolimatta siitä, että opiskeluni ovat aina sujuneet suht hyvin ja olin luullut valmistumisen olevan minulla ihan helppo juttu? Kunnianhimo yhdistettynä laiskuuteen ja keskinkertaiseen älyyn on aika tuhoisa yhtälö.

Mitäköhän tekisin tänään? Mennäkö kirjan kanssa rannalle, lähteäkö salille vajaan kahden kuukauden tauon jälkeen? Entä miten suhtaudun tänään käynnistyvään kaupunkifestivaaliin, jossa kylläkin esiintyy pääosin tylsiä bändejä liian kalliilla pääsymaksuilla? Luultavasti tarkkailen tunnelmaa terassilta käsin...